Case Also Expo 2018 – Peli on käynnissä – Oletko mukana?

 

”ALSO Expossa oli tänäkin vuonna huima määrä näytteilleasettajia. Reilut 60 näytteilleasettajaa oli paikalla esittelemässä uusimpia tuotteitaan ja palveluitaan. Hienoa oli, että myös meidän palvelunpuolen yhteistyökumppanit näkyivät suuresti tänä vuonna Expossa perinteisten valmistajien rinnalla. Asiakkaita virtasi Tampere-taloon pitkin päivää. Tällä kertaa mukana oli perinteisen Expo-kävijäkumman lisäksi mm. opiskelijoita, eSport-faneja sekä kuntien ja hankkeiden päättäjiä. Parhaimmillaan päivällä oli lähes 1700 vierasta, näytteilleasettajaa ja ALSOlaista.

 

Osana ALSO Expo järjestettiin myös IoT -tapahtuma. Tapahtuman pääantia edusti hackathon-osuus, jossa viisi ammattikorkeakouluopiskelijoiden muodostamaa ryhmää pääsivät esittelemään omia IoT-konseptejaan älykkäistä kaupungeista. Joukossa nähtiin muun muassa jätehuollon ja festarikävijöiden toimintaa helpottavia bajamajoja, tulevaisuuden työtiloja sekä Platform of Trust -alusta. Esityksiä ja ratkaisuja arvioi raati, joka valitsi lopulta voittajaksi parkkipaikkojen ja linja-autojen kapasiteetin seurantaan keskittyneen ratkaisun Tampereen Ammattikorkeakoulusta. Konseptissa parkkipaikat ja istuimet varustettaisiin antureilla, joiden avulla vapaat paikat tai linja-auton ruuhkaisuuden voisi tarkastaa reaaliajassa vaikkapa älypuhelimeltaan.”

 

mFabrik toteutti Tapauksen kanssa jo toista vuotta peräkkäin Also Expon digitaalisen puolen. Tämän vuoden tahtotila oli syventää tapahtuman digitalisuutta ja tuoda uusia tapoja verkostoitumiseen. Ensimmäistä kertaa mFabrikin historiassa toteutettiin koko tapahtuman kattava pelillistämisen. Pelillistäminen on tapa ohjata tapahtuman osallistujat sekä kumppanit toimimaan tapahtuman luonteeseen soveltuvalla tavalla.

 

Yksinkertaisesti pelillistäminen toimii periaatteella:” Aseta tavoite, mittaa, palkitse.”

 

Also Expo oli meille mFabrikilla koko historian laajin tapahtuma, jossa käytettiin kaikkia Event Cloudin ominaisuuksia tapahtuman sisällä. Jokainen moduuli oli valittu tekemään kävijöiden elämä vaivattomaksi tapahtuman aikana sekä tuomaan digitaalinen ulottuvuus NFC-teknologian avulla. Jokainen nimikyltti varustettiin NFC-sirulla sekä QR-koodilla, jonka avulla niin osallistujat, kumppanit sekä tapahtuman järjestäjä nopeutti ja helpotti koko tapahtuman sujuvuutta.

https://opalatvala.fi/

Kohteet tapahtuman aikana, jossa digitalisaatiolla parannettiin kävijäkokemusta:

  • Sisäänkirjautuminen
    • Reaaliaikainen tieto sisäänkirjautuneista osallistujista
    • Saapumisilmoitukset tärkeistä henkilöistä SMS:nä
    • Automaattinen ohjelma sähköisesti kaikille sisäänkirjautuneille
    • NFC:n avulla sisäänkirjautuminen kesti 1 sekunnin per osallistuja
  • Itsepalveluna rekisteröityminen paikan päällä
    • Also Expo sisälsi itsepalveluna rekisteröitymisen paikan päällä, jossa henkilö pystyi tulostamaan valmiin NFC:llä varustetun kortin
  • Liidien kerääminen
    • Helppo ja vaivaton yhteystietojen vaihto päämiesten ja osallistujien välillä NFC-kortin avulla
  • Digitaaliset tuotteet
    • Paperisten tuotelippujen sijasta kaikki lounas-/drinkkiliput olivat digitaalisesti seurattavissa reaaliaikaisesti tapahtuman aikana
  • SMS lähetykset asiakasryhmille
    • SMS-muistutusten lähetys tietyille asiakasryhmille ja ohjaaminen oikeisiin paikkoihin
  • Pelillistäminen
    • Tavoitteellisen tapahtuman työkalu, jolla ohjataan osallistujat ja kumppanit parempiin tuloksiin.

 

Sisäänkirjautumisen helppous

Sisäänkirjautumisessa käytettiin mFabrikin omaa sovellusta, joka mahdollistaa NFC:n avulla nopeat ja vaivattomat sisäänkirjautumiset. Osallistujalle riittää, että näyttää NFC:llä varustettua nimikylttiä laitteelle, joka kirjaa hänet automaattisesti sisälle. Sisäänkirjautumisen yhteydessä osallistujalle voidaan lähettää sähköisesti ohjelma, jonka avulla voidaan vähentää tapahtumasta tulevaa paperiroskaa.

https://opalatvala.fi/

Nimikyltti – Digitaalinen identiteetti tapahtumaan

Nimikyltit sisälsivät tänä vuonna sekä QR-koodin että NFC-sirun. Molempien avulla henkilön oli mahdollista toimia tapahtuman sisällä sekä hoitaa verkostoitumista helposti. Jokainen siru toimi myös sisäänpääsynä tapahtumaan ja tätä käytettiinkin myös varmistaaksemme, että tapahtumassa ovat oikeat henkilöt sisällä. Nimikyltin kautta osallistuja pystyi vaihtamaan yhteystietoja helposti toisten osallistujien tai kumppaneiden kanssa. Pelillistämisen eteneminen näkyi myös jokaiselle henkilölle suoraan oman nimikyltin kautta. Iltajuhlassa digitaaliset tuotteet oli ladattu osallistujalle suoraan sirulle, joka teki juhlinnasta nopeaa ilman jonotusta.

https://opalatvala.fi/

Mikä fiilis?

” Erinomainen asiakaskokemus on ALSOlla sydämen asia. Pyrimme kehittämään ALSO EXPO tapahtumaa joka vuosi ja tänä vuonna päätimmekin hyödyntää mFabrikin kaikkia Event Cloudin ominaisuuksia. mFabrikin tarjoamien digitaalisten palveluiden avulla pystyimme tuottamaan lisäarvoa kumppaneillemme mm liidien avulla sekä parantamaan merkittävästi asiakaskokemusta.”

Sanna Repo, ALSO Finland Oy, Business Manager Sales & Marketing

”ALSO Expo on meille ylpeyden aihe nyt toista vuotta putkeen. Meille tapahtuma on syyskauden huippukohtia, koska tiedämme että pystymme edesauttamaan tapahtuman onnistumisessa. Arvostan myös suuresti Also:n rohkeutta kokeilla uutta ja tänä vuonna pelillistäminen otettiin mukaan ohjelmaan. Also Expo on esimerkillinen B2B tapahtuma, jossa digitalisuus on otettu kiinteäksi osaksi tapahtumanhallintaa.”

Juha Falck, mFabrik CEO

Jaa sivu
  • 1
  •  
  •  
  •  

About The Author

Olen mFabrikilla Studio Julmahuvin Die Kühe eli ratkaisija. Ratkaisen ja autan teitä onnistumaan digitalisaatiossa ihan konkreettisilla teoilla ja ehkä muutamilla hulluila visioilla. Saatte minusta end to end -kaverin, joka ei hylkää teitä edes lyhyellä varoitusajalla tulevissa pyynnöissä. Soita, laita sähköpostia tai vaikka savumerkkejä, olen kiva tyyppi. Rakastan kissoja ja musiikin tekemistä.