Alkusanat

”Hello world” on lause, jonka voit löytää lähestulkoon jokaisesta ohjelmointikieltä opettavasta kirjasta. Hello world saa symbolisesti toimia myös meidän uusittujen verkkosivujen ensimmäisenä julkaisuna. Käynnistimme mFabrikilla alkuvuodesta mittavat uusimisprojektit palveluidemme osalta. Teille tuttujen palveluiden nimet ovat nyt päivittyneet ja samalla ulkoasut sekä ominaisuudet ovat kokeneet isoja uudistuksia. Näiden projektien lisäksi olemme myös laajentaneet markkina-aluettamme ja uusitun verkkosivumme kautta ymmärrätte paremmin mitä kaikkea teemme.

Olemme tarkastelleet myös tuotantomalliamme, jotta olemme entistä joustavampia, kustannustehokkaampia sekä laadukkaampia. Heinäkuun lämmössä on mahtava katsoa taaksepäin tätä vuotta, koska teidän antama palaute on ollut todella positiivista. Missiomme tänä vuonna on auttaa teitä säästämään aikaa ja rahaa, jotta voitte keskittyä omaan ydinosaamiseen. Jätä siis digipuoli meille, koska me nautimme tästä.

Haluan toivottaa sinut tervetulleeksi mFabrik Oy:n uusituille verkkosivuille, olit sitten tuntematon tai jo olemassaoleva ystävä.

Kirjoitin alapuolelle muutamia asioita, joita haluamme korostaa H1:lta.

Tapahtumat

#Events #b2b #b2c #tapahtumat #tapahtumanhallinta

  • Uusien ystävien määrä on nelinkertaistunut tapahtumien osalta (Ystävä=tapahtumanjärjestäjä)
  • Digitalisoitujen tapahtumien määrä on kolminkertaistunut
  • Olemme nykyään auttamassa niin pienissä kuin isoissa tapahtumissa
  • Olemme luoneet uuden palveluvalikoiman, joka avulla saatte paremman kuvan meidän laajasta osaamisesta
  • Hinnoittelu on standardoitu ja tullut edullisemmaksi esimerkiksi pieniin tapahtumiin
  • Datan analysointi ja visuaalinen esitystapa nostanut mFabrikin palveluiden lisäarvoa

Event Center = Event Cloud

Meidän isoin uudistus tänä vuonna on Event Center -palvelun uudistuminen ja samalla rakas lapsemme saa myös uuden nimen: Event Cloud. Mitä tämä siis käytännössä tarkoittaa? Event Cloudin käytettävyys on tuotu seuraavalle tasolle uusitun käyttöliittymän ansiosta. Käytimme aikaa suunnitteluun, jotta varmasti säästämme teidän aikaa ja hermoja. Hinnoittelumalli on standardoitu ja tehty jokaiseen tapahtumaan soveltuvaksi. Uuden hinnoittelun kautta pystymme takaamaan edullisemmalla hinnalla laajemman kirjon ominaisuuksia.

”Miltä kuulostaa 1,63€ päivähinta, jotta ilmoittautumiset rullaavat itsestään?”

Yllä mainittujen asioiden lisäksi uusia ominaisuuksia on tulossa iso liuta.

Uusien sivujemme kautta tarjoamme teille vinkkejä ja menestystarinoita, joiden avulla onnistutte helpommin.

Helpoin tapa pysyä ajan tasalla on tilata meidän uutiskirje, jonka avulla saat kuulla ensimmäisenä uusista ominaisuuksista, tarjouksista ja etc..

Digitaaliset näytöt tai tuttavallisemmin infonäytöt

#SelfieWall #Digital Signage

mFabrik DS julkaistiin jo muutama vuosi sitten, mutta jouduimme toteamaan, että teknologia näyttöjen puolella ei ollut vielä tarpeeksi kehittynyttä. mFabrik DS:n konsepti on yksinkertainen, ylivoimaisesti kevyin ja edullisin tapa hallita näyttöjä digitaalisesti. Lähestulkoon jokainen markkinoilla oleva TV on nykyään ns. hybridi-tv, jossa internet ja perinteinen TV yhdistyvät. Usein tämä tarkoittaa myös sitä, että samat palvelut mitä käytät internetin puolella ovat ulottuvillasi myös tv:ssä.

Käynnistimme alkuvuodesta mFabrikDS:n osalta samanlaisen kehitysprojektin kuin Event Cloudille. TV-teknologian nopea kehittyminen viime vuoden aikana on ollut merkki meille, että nyt on meidän hetki myös. Kehitysprojektin kautta, myös mFabrik DS, on saanut uuden nimen ja tunnistat sen palveluvalikoimasta DS Cloudina.

DS Cloudin ansiosta et tarvitse näyttöön kiinnitettävää ns. content playeria eli esim tietokonetta tai muuta vastaavaa fyysistä laitetta. DS Cloudille riittää, että sinulla näyttö, jossa on internet yhteys ja selain. Oman työasemasi selaimella pystyt hallitsemaan näyttöjen sisältöä vaikka kesämökin rannalta.

”Näin heinäkuun lämmössä tämä olisi aika ideaalista?”

DS Cloudilla yhden näytön pyörittäminen maksaa 1,33€ per päivä kuukauden ajan. Tämän pohjalta voit helposti miettiä paljonko aikaa ja rahaa kulutat tällä hetkellä infonäyttöihin?

Loppuvuosi

Meillä on tulossa paljon uusia ja cooleja asioita koko ajan, joten pysy kärryillä ja tilaa meidän uutiskirje. Haluamme tarjota teille huikeita mahdollisuuksia onnistua paremmin omassa työssänne.

Haluan omalta osaltani kiittää kaikki uusia ja vanhoja asiakkaitamme, joiden kanssa olemme tehneet huikeita asioita tänä vuonna. Elokuu on kohta ovella joten eiköhän nautita vielä näistä kesäisistä säistä ennen loppuvuoden kiriä.

Jaa sivu
  • 4
  •  
  •  
  •  

About The Author

Olen mFabrikilla Studio Julmahuvin Die Kühe eli ratkaisija. Ratkaisen ja autan teitä onnistumaan digitalisaatiossa ihan konkreettisilla teoilla ja ehkä muutamilla hulluila visioilla. Saatte minusta end to end -kaverin, joka ei hylkää teitä edes lyhyellä varoitusajalla tulevissa pyynnöissä. Soita, laita sähköpostia tai vaikka savumerkkejä, olen kiva tyyppi. Rakastan kissoja ja musiikin tekemistä.